Pelimaailman avaaminen pelaajalle

Jokainen peli on oma pieni (tai suuri) maailmansa. Toisinaan pelimaailma voi olla hyvin yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä, mutta joissain peleissä maailma on hyvin laaja ja monimutkainen kaikkine sääntöineen ja ykstyiskohtineen. Kun pelaaja astuu tällaiseen maailmaan, hän on usein uuden edessä, eikä voi olettaa, että hän hallitsisi maailman heti ohjaimeen tartuttuaan. Kenties hän on jo lukenut maailmasta jotain, mutta silti pelin täytyy itse avata maailmaa hänelle.

Joskus suurempia avausliikkeitä ei tarvita, mutta erityisesti roolipeleissä on usein suljettu fantasiamaailma, jonka lait eivät välttämättä mene yksi yhteen meidän maailmamme kanssa. Pelaajalle on kerrottava säännöt, joilla maailmassa toimitaan, mutta niiden lisäksi hänelle voi paljastaa maailmasta paljon muutakin. Kaikki pelaajat eivät ole erityisen kiinnostuneita maailman taustatarinasta, historiasta ja mytologiasta, mutta oma veikkaukseni on, että roolipelaajat ovat tällaisista seikoista keskivertoa innostuneempia. Itse ainakin tykkään suorastaan uppoutua pelin maailmaan ja haalia siitä koko ajan lisää tietoa.

Maailman avaaminen pelaajalle ei ole mikään helppo urakka. Koska pelaajia on monenlaisia eivätkä kaikki halua tietää "mitään ylimääräistä" vaan keskittyä puhtaasti pelaamiseen, ei kaikkea tietoa voi pakkosyöttää pelaajille.

On kuitenkin myös pelaajaryhmä, joka ahmii aterioikseen tietoa pelimaailmasta ja sen hahmoista, joten tieto pitää ujuttaa jonnekin. Kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään, mutta monet varmasti asettuvat myös kahden ääripään välimaastoon.

Jäin miettimään maailman avaamista pelaajalle, kun pelasin Tales of Vesperiaa, joka sivumennen sanoen oli hauska ja hyvä peli, mutta jossa infodumppaaminen kävi ärsyttämään. Erityisesti pelin alkupuolella eräs hahmo käyttäytyi kuin kävelevä tietosanakirja ja kaatoi luentomaisen lakonisesti tietoa pelaajan sulateltavaksi. Vaikka minusta pelimaailmat ovat kiehtovia, tämä tapa kävi ärsyttämään minua niin paljon, että huomasin monesti lakanneeni kuuntelemasta (ja lukemasta), kun kyseinen hahmo avasi suunsa. Tästä syystä mielikuvani kyseisen pelin maailmasta jäi paikoin aukkoiseksi, mikä on jokseenkin harmillista, sillä yleisesti ottaen tykkäsin pelistä.

Sen sijaan Final Fantasy XII:ssa mielestäni mielikuvaa Ivalicen maailmasta rakennetaan pelaajan mieleen varsin hyvin. Pelin alkuvideo paljastaa, että maailmasta löytyy perinteisiä Final Fantasy -elementtejä, kuten chocoboita ja ilmalaivoja. Sen lisäksi väläytellään haarniskoihin pukeutuneita sotilaita, jotka myöhemmin paljastuvat tuomareiksi. Tämän jälkeen pelaaja heitetään keskelle toimintaa ilman suuria selityksiä. Myöhemmin seuraa lyhyt tilannekatsaus, joka esitetään lainauksena erään pelihahmon kirjoittamasta kirjasta. Sitten palataan toimintaan.

FFXII:ta kritisoidaan monista asioista, mutta maailmasta ja sen esittelystä en muista kuulleeni kritiikkiä. Pelaajalle annetaan juuri sen verran tietoa, että hän osaa kulkea maailmassa eteenpäin. Eri sivuhahmojen kanssa juttelemalla selviää lisää satunnaisia yksityiskohtia ja lisäksi maailman hirviöitä lahtaamalla saa sivuja auki bestiaryyn. Nuo sivut sisältävät tietoa kyseisistä hirviöistä, mutta osan alle avautuu myös lisätietoa maailmasta. Nämä lisäsivut ovat varsinaisia infodumppipläjäyksiä, mutta niitä ei ole kenenkään pakko lukea pärjätäkseen pelissä vaan ne ovat ekstraa kiinnostuneille. Minua ne myös motivoivat hirviöjahtiin, sillä suorastaan janosin lisäsivuja kokoelmaani.

Toisaalta pelisarjan seuraava osa Final Fantasy XIII yritti samantyylistä taktiikkaa ja tarjoili pelaajalle datalogin, jonne ilmestyi samalla tavalla koko ajan lisää luettavaa. Datalogin ongelma kuitenkin oli, että se oli usein pelaajan ainoa tietolähde maailmasta, sisältöä tuli sinne jatkuvasti lisää eikä sieltä ollut miellyttävää haeskella tiedonmurusia. Itsehän kahlasin sitä innolla läpi, mutta esimerkiksi puoliso totesi, ettei todellakaan jaksa lukea, ja lukematta jättäminen johti kokemukseen varsin köykäisestä maailmasta. Datalog ei siis toiminut kuin yhdelle pelaajatyypille. Se olisi vaatinut rinnalleen kevyemmän tavan selostaa asiat, jotka jokaisen pelaajan olisi ollut hyvä tietää.

Mikä on sitten hyvä tapa avata maailmaa pelaajalle? Yhtä oikeaa vastausta ei tähänkään kysymykseen ole, mutta yritän kertoa, miten itse pelaajana koen asian.

Nautin siitä, että saan pelissä kokea asioita. Siispä maailman avaamiseen hyvä nyrkkisääntö voisi olla "näytä, älä selitä", mitä käytetään myös kirjoituskursseilla hyvin usein. Peleissä näyttäminen on sikäli helpompaa kuin kirjoissa, että niissä voi asioita todellakin konkreettisesti näyttää, koska kerronta on moniulotteisempaa kuin pelkässä tekstissä. Tätä moniulotteisuutta kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Peleissä asioita voi helposti näyttää kuvan ja äänen avulla ilman, että kaikkea tarvitsee sanoa tai kirjoittaa auki. Pelaaja voi ymmärtää asioita maailmasta pelkästään seuraamalla liikkuvaa kuvaa tai kuuntelemalla äänimaailmaa. Toisaalta erilaiset pelilliset elementit voivat myös toimia maailman rakennuskeinona, jolloin pelaajalle voi paljastua jotain uutta vaikkapa taistelun tuoksinnassa, pulmatehtäviä ratkomalla tai sivuhahmojen kanssa juttelemalla.

En silti sano, etteikö mitään saisi selittää. Joskus selitykset ovat tarpeen, ja arvostan hyviä selityksiä esimerkiksi pelien tutoriaaleissa, vaikka pelimekaniikat lopulta nivoutuisivat osaksi maailman kokonaisukuvaa. Kun minun on opittava toimimaan tietyllä tavalla, en halua olla pelkästään omien havaintojeni varassa vaan haluan kunnollisen selityksen, jota sitten tietysti voidaan näyttämällä tukea.

Selitykset ovat mielestäni myös toimivia silloin, kun niiden lukeminen on vapaaehtoista. Jos pelimaailmasta löytyy esimerkiksi kirjoja, jotka voi halutessaan jättää lukematta tai FFXIII:n datalogin tapainen järjestelmä, vietän niiden parissa todennäköisesti tuntikausia, jos olen pelistä muuten innoissani. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, ettei pelissä etenemiseen liittyvää kriittistä tietoa saisi piilotella tällaisiin, koska sellainen tapa vieraannuttaa pelaajat, jotka eivät halua kahlata läpi tekstiseiniä.

Pelien tekijät eivät siis varmasti pääse helpolla, kun on otettava huomioon kaikki erilaiset pelaajaryhmät ja jokaisen intressit maailman rakentamisessa ja sen avaamisessa. Silti toivon, että peleissä jaksetaan panostaa tähän puoleen ja kehittää mielenkiintoisia tapoja maailman kuvaamiseen.